Katriina Viljamaa-Rissanen
Katriina Viljamaa-Rissanen on aloittanut uransa kuvittajana, mutta työskentelee nykyään vapaan taiteen parissa. Värikynä-pastellitöissään hän hyödyntää pitkää kokemustaan hevosenomistajana ja ratsastajana. Hän kertoo inspiroituneensa hevosten liikkeistä jo lapsena. Töissään taiteilijan lähtökohtia ovat tunne, liike ja valo.
 |
| Kipakat |
”Vietimme lapsuutemme varuskunnan virikkeellisessä ympäristössä. Minulla oli mahdollisuus sisäistää hevosta jo ihan pikkuisena siis. Koulukyytimme Ravijoella oli varusmiehen ohjastama suomenhevonen. Koko varuskunnan lapsilauma vietiin siis hevoskyydillä kouluun. Minulla oli onni joskus jopa pitää ohjia ja keskittyä menoon, seurata hevosen liikkeitä ja olla ohjastuntumassa muiden pulistessa juttujaan.”
Leila Kaltila
”Teokseni ovat temperamaalauksia, kuolleiden varsien päässä olevia siemeniä tai siemenkotia; mukana pari kukkaa. Siemenkodat ovat arkisia löytöjä jotka olen tallentanut niiden kauneuden ja hienon rakenteen vuoksi.”
Marju Kaltila
 |
| Viiri Javelle |
Marju Kaltila on toiminut 30 vuotta taideopettajana, joista viimeiset 22 vuotta Oulun Myllytullin koulun kuvataidelehtorina. Myllytullin koulu on kuvataiteen erityiskoulu ja Kaltila opettaa kuvataideluokkia 7-9. Hän toteuttaa oppilaittensa kanssa 3-6 näyttelyä ja erilaisia taideprojekteja. ”Koen, että olen muokkautunut opettajana kuvataiteen sekatavarakauppiaaksi.”
”Ajatus Kuulumisia näyttelyn töihin syntyi Valtimolla, syntymäkodissani. Katselin olohuoneen nurkkaan juuttuneita viirejä; jo edesmenneen pankin logoja, kunnian osoituksia sodasta, kunnallisaktiviteetistä, yrittäjyydestä… Mietin kuinka paljon meillä, niin sanotuilla toisen polven sotainvalideilla, suurella ikäluokalla mahtanee näitä viirejä nurkissa ollakaan? Mistä nämä viirit kertovat, keille niitä annettiin? Ja kenelle niitä ei annettu?”
”Nurkkaviesteistä lähti minun ”Silkkitieni”. Kenelle minä antaisin viirin? Mistä, miksi, millaisen? Unohdin täysin heraldiikan kuin myös kaiken oppimani ja annoin sattuman ja tunteen viedä. Koskaan en ole aiemmin maalannut silkille silkkivärillä! Uusi väline; sattumaa, kokeilua, epäonnistumista… Suostuin olemaan kömpelö, taitamaton, naiivi! Ja nöyrä! ”Silkkitieni” kertoo myös, miten samat asiat minussa nousevat pintaan kuin 40 vuotta sitten: naisten asema, nyt globaalissa maailmassa samoin kuin nuorena taideopiskelijana 70-luvulla.”
Pekka Viljamaa (s.1945, Virojoki)
Pekka Viljamaa maalaa vesiväreillä ja tekee pienimuotoista grafiikkaa. Aihepiiri on lähimpänä yhteiskunnallista satiiria. Toisaalta kukin katsoja voi tulkita sen omalla tavallaan. Monet kuvat ovat jopa kantaaottavia, mutta taiteellinen ote näkyy niistä. |
| Mahdoton tehtävä |
Viljamaa työskenteli 90-luvun alkuun asti erikoishammaslääkärinä ja osallistui työnsä ohessa useisiin näyttelyihin. Viljamaa on saanut taiteelliseen työskentelyynsä yksityisopetusta usealta suomalaiselta merkittävältä taiteilijalta. Grafiikan tekemisessä häntä on ohjannut oululainen taidegraafikko Lauri Rankka ja kuvanveistossa Jouko Toiviainen.
”Niilo Hyttisen töitä näin ensi kerran Turussa Väinö Aaltosen museossa 1970, kehitysaluesarja. Ihastuin. Kun tapasin hänet Oulussa 1980, rohkenin kysyä, alkaisiko hän opettaa minua. Vastaus oli: taidetta ei voi opettaa. Sanoin, että taide on minun päässäni. Voisitko näyttää, miten minä pääsisin helpommin lopulliseen päämäärään. Näin alkoi opettaja – oppilas suhde. Uskaltauduin sitten kysymään ohjausta muiltakin Oulun nimekkäiltä taiteilijoilta.”
Näyttelyssä katsoja jää teosten välimaastoon ja neljän erilaisen tekijän kädenjälki kommentoi ja tuo toinen toistaan eri tavoin esille, kuin jokaisen taiteilijan yksityisnäyttelyssä olisi mahdollista. Kannattaa käydä katsomassa millaisia kuulumisia taiteilijasisarusparien teokset teille välittävät!
”Kuulumisia” 26.6.-21.7.2013
Galleria Kaakaopapu, Kehruuhuoneenkuja 8, Lappeenrannan Linnoitus
