keskiviikko 4. joulukuuta 2013

Luova Etelä-Karjala -joulutori 11.-12.12.

Etsitkö itsellesi tai pukinkonttiin laadukkaita paikallisia tuotteita? Eteläkarjalaiset luovat osaajat myyvät tuotteitaan Lappeenrannan Myllymäessä Family Center -ostoskeskuksessa kahden päivän ajan ke 11.12. – to 12.12.2013. Luova Etelä-Karjala  joulutorilta on myynnissä paikallisten ammattilaisten käsitöitä, koruja, taidetta, sisustustuotteita, lahjatavaroita ja palveluita. Tekijät ovat myymässä tuotteitaan molempina päivinä klo 12–19. Myyntipisteet sijaitsevat ostoskeskuksen käytävillä. Joulutorilla tunnelmaa luo myös Imatra-syndrooma improvisaatioteatterillaan.



Toive Luova Etelä-Karjala -joulutorista lähti tekijöiltä itseltään. Kulttuurikutinaa-hanke järjesti pienimuotoisen Luova Etelä-Karjala -myyntipisteen osana Art@bars-tapahtumaa syyskuussa Lappeenrannan keskustassa. Mukana olleet myyjät toivoivat tilaisuuden jälkeen myyntimahdollisuutta joulun alla jossain, missä ihmiset liikkuvat. Myyntitilaisuuden yhteyteen haluttiin elävyyttä, joten mukaan pyydettiin Imatra-syndrooma esiintymään. Mukana myynnissä on sellaisiakin tuotteita, joita ei paikallisista kaupoista löydy!



Luova Etelä-Karjala -tunnuksella merkityt tuotteet ovat kotoisin Etelä-Karjalasta. Ne rakentuvat paikalliselle luovuudelle ja osaamiselle ja kertovat maakunnan toimijoiden ammattitaidosta. Luova Etelä-Karjala -joulutorin järjestää Lappeenrannan teknillisen yliopiston Etelä-Karjala-instituutin Kulttuurikutinaa -hanke. Lisätietoja tapahtumasta saat tarvittaessa lähettämällä sähköpostia: heini.kahkonen(ät)lut.fi tai soittamalla puh. 040 6843963.

Tervetuloa ostoksille ja ihastelemaan!

Tapahtuman mainoksen löydän tästä linkistä: KLIK!
Joulutori-tapahtuman löydät myös Facebookista.

Joulutorin myyjät:
Susannan työhuone
Ompelimo Kirjava
KiikarVision
Ajantappajat ry.
Raijan ompeluvintti
Hyvä Design
SaimaaHand
IdeaMentor
Tuliniekka 
Mutkutti
Aino Uski Design
Tyyki
T:mi Fabriikki/Hanna-Kaisa Suurhasko
Koruntekijä Laura Nukari
Tm:i PikkuMari 
Studio ArkMair - Maire Pyykkö, Arkadi Anishtshik, Denis Anishtshik
korutaiteilijat Melitina Balabin ja Nikolai Balabin, kuvataiteilija Marianne Balabin
Saimaan Ompelupalvelu
Neitsytniemen kartano
Nukkemuoti Säde Kangas
Graafinen suunnittelu UNQUIET


Kuvat:
Anu Talka (Luova Etelä-Karjala -myyntipiste Lappeenrannan Joulumaailmassa joulukuussa 2011)
Heini Kähkönen (Luova Etelä-Karjala -myyntipiste Art@bars -tapahtumassa syyskuussa 2013)

perjantai 22. marraskuuta 2013

Uutta elämää Lemin vanhaan pappilaan!

Tarvitaanko Etelä-Karjalassa tiloja luoville toimijoille? Millaiset tilat edistävät luovaa tekemistä?  Mitä Lemin Vanhassa Pappilassa tapahtuu tulevaisuudessa?

Tervetuloa keskustelemaan Lemin Vanhan Pappilan uusiokäytöstä 28.11. klo 16.45-20.15 Lemin valtuustosaliin! (Osoite: Toukkalantie 2, Lemi)

Tilaisuudessa kuullaan miten luovia tiloja on toteutettu muualla ja pohditaan miten vanhasta pappilasta saataisiin toimiva tila kuntalaisten ja matkailijoiden käyttöön. Kunta esittelee omat suunnitelmansa vanhan pappilan korjauksesta ja ylläpidosta tulevaisuudessa.

Kunnaninsinööri Markku Immonen kertoo tilaisuudessa Lemin kunnan hallinnoimasta Vanhan pappilan kunnostushankkeesta. Tulevia toiminnan muotoja ei ole vielä lyöty lukkoon ja toimijoita tiloihin etsitään edelleen.

Projektipäällikkö Tuija Valkeapää Kouvolan Luoti -hankkeesta kertoo esimerkkejä luovien tilojen toiminnan käynnistämiseen. Hän on ollut mukana useiden luovien tilojen toiminnassa ympäri maan. Tuija Valkeapää työskentelee tällä hetkellä Luova tila -hankkeesesa (LUOTI) Kouvola Innovation Oy:ssä.

Kuopiossa toimivan Luovien alojen yhdistys Pro Mylly ry:n hallituksen puheenjohtaja Santtu Tuomisto esittelee Kuopion Luovien alojen keskus Myllyn esimerkin luovien tilojen hallinnoinnista. Pro Mylly ry on vuokrannut tilaa kiinteistöyhtiöltä ja yhdistys alivuokraa tiloja pienempinä kokonaisuuksina eteenpäin luovien alojen toimijoille.

Ennakkoilmoittautumiset 26.11.2013 mennessä Paula Heiskaselle puh. 0400 395 770.

Seminaarin järjestävät Lemin kunta ja Etelä-Karjala-instituutin (LUT) Kulttuurikutinaa -hanke.

Ohjelma:
16.45 Alkaen kahvitarjoilu
17.15 Tilaisuuden avaus
Vanhan pappilan hankkeen esittely, Markku Immonen, Lemin kunta
Esimerkkejä ja ajatuksia luovan tilan toiminnan käynnistämiseen, Tuija Valkeapää, projektipäällikkö, Luova tila -hanke (LUOTI) Kouvola Innovation Oy
Kuopion Luovien alojen keskus Myllyn toiminnasta, Santtu Tuomisto, Pro Mylly ry
20.15 Seminaari päättyy

Lisätietoja: Anna-Kaisa Ek, anna-kaisa.ek@lut.fi, 050 322 6907

tiistai 29. lokakuuta 2013

Mikä on Sakonat?


Ensinnäkin, mitä tarkoittaa 'sakonat'?
"Sakonat on karjalainen sana, ja tarkoittaa kummallista sattumaa tai ihmeellistä tapahtumaa", vastaa Sari Kaasinen, Sakonat-musiikkitapahtuman organisaattori.

Sari Kaasinen Oy ja Etelä-Karjalan kesäyliopisto järjestävät Sakonat -musiikkitapahtuman 30.10. - 3.11.2013. Kulttuurikutinaa -hanke uteli tapahtumasta sen organisaattorilta. Lainaukset ovat suoraan Kaasisen kynästä.

Sakonoita järjestetään tänä vuonna toista kertaa. Mistä lähti idea tällaiseen tapahtumaan?
"Miulle tuli idea, että pitäisihän Etelä-Karjalassakin tapahtua jotakin....ja syksyllä, kun se muuten on vähän pimeätä ja harmaata aikaa.... tavoite tuoda kansanmusiikki ihmisten lähelle ja äärelle. Siksi suurin osa tapahtumista ilmaisia."

Tapahtumaa toteutetaan yhteistyössä Etelä-karjalan kesäyliopiston kanssa. Vastaajan mukaan yhteistyö sujuu todella hyvin. Järjestelyissä ovat mukana myös Lpr:n musiikkiopisto ja kaupunki. Tänä vuonna rahoitusta on saatu Suomen Kulttuurirahaston Etelä-Karjalan rahastolta.

Ohjelma on tarkoitettu kaikille: "Konsertteihin ja kurssille voi osallistua kuka vain - into riittää! Taitoa tulee kyllä innostuksen myötä."

Samaan aikaan järjestettävälle kansanmusiikkikurssillekin mahtuu vielä vaikka ilmoittautuneita on jo nelisenkymmentä. Kurssin ikäjakauma on 7-vuodesta ylösäin. "Tervetuoa! Olisi mukava saada vielä basisteja, kitaristeja, ja tämmääjiä mukaan!" Kaasinen toteaa.

Lisätietoja:
http://www.sarikaasinen.com/fi/etusivu/sakonat/
Sarilta Kaasiselta: 050-5640930 tai sari.kaasinen@sarikaasinen.com

Sakonat -kansanmusiikkikurssi:
130e sisältäen opetuksen ja ruokailut. Kurssi täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä.
Linkki suoraan ilmoittautumissivulle:
http://www.kesyli.net/koulutus/courseinfo/kulttuuri/13/sakonat-kansanmusiikkikurssi-lappeenrannassa/757

maanantai 28. lokakuuta 2013

Kulttuurikutinan tapahtumia marras-joulukuussa

Tervetuloa mukaan Kulttuurikutinan loppuvuoden tapahtumiin! Tilaisuudet ovat avoimia kaikille kiinnostuneille. 

Tässä kootusti tietoa seuraavista asioista:
Luova Etelä-Karjala-kysely auki marraskuun loppuun
Minustako luovan alan yrittäjä? -koulutuspäivä 14.11.
Luova tila-matka 26.–27.11.
Taidepuut Metkat-viikoilla 11.-24.11.
Luova yrittäjä ja talous -koulutuspäivä 10.12.
Luova Etelä-Karjala-joulumyyntipiste 11.–12.12.

Tietoa kaikista tapahtumista saa vapaasti levittää eteenpäin!
Järjestelyjä varten koulutuksiin tulee ilmoittautua aina etukäteen.



Eteläkarjalainen luova tekijä, vastaa Luova Etelä-Karjala-kyselyyn!

Luova Etelä-Karjala on tunnus maakunnan luoville tuotteille ja palveluille. Toivomme nyt eteläkarjalaisten luovien tekijöiden ja toimijoiden itse kertovan mielipiteensä Luova Etelä-Karjalan kehittämisestä. Vastaamalla Luova Etelä-Karjala-kyselyyn voit vaikuttaa siihen, mihin suuntaan tunnusta ja verkostoa viedään. Kysely on auki marraskuun loppuun asti.
Lisätietoja kyselystä löydät täältä Luova Etelä-Karjala-blogista.
Linkki kyselyyn tässä: klik!


Minustako luovan alan yrittäjä? -koulutuspäivä 14.11.

Tervetuloa mukaan koulutuspäivään, jossa tarkastellaan yrittäjänä oloa ja yrityksen perustamista luovilla aloilla Lappeenrantaan ravintola Notkeaan Norppaan (Satamatie 23) klo 9.00-15.30! Valmentajana päivässä toimii yrittäjä ja kirjan ”Liiketoimintasuunnitelma roskakoriin”-kirjan kirjoittanut Ollis Leppänen Yrittäjyyden valmennuskeskus Intotalolta. Koulutuspäivän lopuksi sinulla on mahdollista tavata paikallisia yritysneuvojia ja saada tietoa heidän palveluistaan yrittäjäksi haluavalle.

Lue lisää koulutuspäivän sisällöstä koulutuksen mainoksesta (pdf-linkki):

Ilmoittautuminen 6.11. mennessä: heini.kahkonen(ät)lut.fi, puh. 040 684 3963


Luova tila-matka 26.–27.11.2013 Hämeenlinnaan, Nokialle, Ikaalisiin ja Jyväskylään

Tervetuloa kaksipäiväiselle retkelle tutustumaan luoviin tiloihin ja toimijoihin Hämeenlinnaan (Wetterhoff), Nokialle (Tehdas108), Ikaalisiin (Kulttuuricampus) ja Jyväskylään (Toivolan piha)! Matkan aikana tutustutaan luoviin toimijoihin eri paikkakunnilla ja saadaan kuulla miten he ovat toteuttaneet toimivia työskentely- ja myymälätiloja itselleen. Tule mukaan keräämään inspiraatiota luovien alojen verkostoitumiseen Etelä-Karjalassa!

Matkan omakustannehinta on 70e/hlö ja se sisältää esittelyt, matkat, Verkatehtaan lounaan, majoituksen, päivällisen, aamiaisen ja kahdet kahvitarjoilut.

Ilmoittautuminen 15.11. mennessä ja lisätietoja: Heini Kähkönen, heini.kahkonen(ät)lut.fi, puh. 040 684 3963

Matkan ohjelma (pdf-linkki):
Lisätietoa aiheestä löytyy täältä LuovaEtelä-Karjala-blogista.


Taidepuut Metkat-viikoilla 11.-24.11.

Lastenkulttuurikeskus Metkun järjestämät Metkat-lastenkulttuuriviikot tulevat taas! Tänä vuonna Etelä-Karjalassa juhlistetaan lastenkulttuuria 11.–24.11. Kulttuurikutinaa-hanke on osaltaan mukana tapahtumassa järjestämällä Taidepuita Metkat-viikkojen aikana ympäri Etelä-Karjalan. Taidepuut toteuttavat paikalliset taiteilijat ja käsityöläiset yhdessä lapsiryhmien kanssa ja puita on tänä vuonna 11. Taidepuiden tarkemmat tiedot ja sijainnit päivittyvät tänne blogisivulle


Luova yrittäjä ja talous-koulutuspäivä 10.12.

Tervetuloa mukaan ilmaiseen luovien alojen tekijöille suunnattuun talouskoulutukseen tiistaina 10.12. klo 9-15 Lappeenrannan Kasinolle (Ainonkatu 10)!

Luova tekijä ja talous -koulutuksessa käydään läpi jokaisen yrityksen talouteen liittyviä perusasioita. Koulutuksessa käydään läpi talouden hallintaa käytännön tasolla, mm.: kassavirtalaskema, mitä asioita taseesta ja tuloslaskelmasta tulisi ymmärtää sekä hinnoittelua. Käytännönläheisessä koulutuksessa asioita käydään läpi pienen toimijan näkökulmasta niin, että keskitytään vain olennaiseen. Koulutuksessa annetaan myös käytännön työkaluja päivittäiseen tekemiseen.

Kouluttajana toimii Petteri Huvio Luovien alojen liiketoiminnan kehittämisyhdistys Diges ry:stä.

Koulutus on ilmainen ja siihen sisältyy kahdet kahvitarjoilut. Päivän aikana on mahdollista lounastaa omakustanteisesti 12,60e/hlö Kasinon seisovasta lounaspöydästä. Koulutus on avoin kaikille aiheesta kiinnostuneille. Tervetuloa!

Ilmoittautuminen 2.12. mennessä: heini.kahkonen(ät)lut.fi, puh. 040 684 3963
Kerrothan ilmoittautumisen yhteydessä lounastatko Kasinolla ja mahdollisista ruoka-ainerajoitteista.


Luova Etelä-Karjala-joulumyyntipiste Lappeenrannassa Family Center-ostoskeskuksessa 11.–12.12.

Tervetuloa jouluostoksille ostamaan paikallisten tekijöiden tuotteita! Myyntipiste on auki keskipäivästä iltaan Family Center-ostoskeskuksen tiloissa ke 11.12. ja to 12.12. Lisätietoa tapahtumasta tulee myöhemmin!


tiistai 22. lokakuuta 2013

Vuoden lupaus

Etelä-Karjalasta löytyy monenlaisia lupaavia ja uusia lahjakkuuksia. Tällä kertaa esittelyssä on keväällä kuvataiteilijaksi Saimaan ammattikorkeakoulusta valmistunut Riikka Toivonen, joka voitti tänä vuonna ensimmäistä kertaa järjestetyn taidekoulujen välisen "Vuoden lupaus"-kilpailun tilataideteos-opinnäytetyöllään ”Kadonnut tila”. Voittaja julkaistiin 4.10 Tampereen Taidemessuilla. Teos oli esillä Imatran taidemuseolla viime keväänä. 
Tampereen Taidemessujen sivuilla kerrotaan, että Taidemessut 2013 etsi Vuoden lupausta suomalaisten ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen kuvataiteen alojen opiskelijoiden ja vasta valmistuneiden joukosta. Kilpailun raatiin kuului Tampereen Taidemessujen näyttelytoimikunnan asiantuntijoita.

Kysyimme lisää Riikalta kisasta ja sen voittamisesta ja hän vastasi näin:
”En ollut kuullut koko kisasta aiemmin ennen kuin rehtori mainitsi asiasta viime keväänä. Kilpailukutsu oli lähetetty kaikkiin kuvataidetta opettaviin korkeakouluihin ja jokainen koulu  pystyi nimeämään kisaan yhden kilpailuteoksen. Sain ilokseni kuulla että minun opinnätetyöni oli valittu mukaan.
Syyskuun alussa sain yhteydenoton jossa kerrottiin että minun työni oli voittanut kisan ja se haluttaisiin esille Tampereen kolmipäiväisille taidemessuille.  Messuilla minua haastateltiin lavalla ja olin esittelemässä työtäni messuvieraille. Messuilla oli  esillä pääasiassa myytävää grafiikkaa ja maalaustaidetta, epäkaupallinen tilataide-teokseni edusti hyvin erilaista taiteen tekemistä kuin pääosa muista teoksista
Kisasta ei tullut rahapalkintoa, mutta se oli ennen kaikkea tärkeä kannustus juuri valmistuneelle kuvataiteilijalle. Kilpailu on herättänyt ihmisten mielenkiintoa ja uskon että se parantaa mahdollisuuksia toimia tällä alalla. Voitto antoi ainakin hyvää alkuvauhtia.
Olen opiskellut kuvanveistoa ja kiinnostunut tila-taiteesta. Työni ovat usein installaatioita. Opinnäytetyöni, nimeltään "Kadonnut tila"  sai alkunsa viime vuoden aikana kun olin  kaksi lukukautta vaihdossa Yhdysvalloissa, Colorado Springsissä, Colorado Collegessa. Mieleeni nousi paljon muistoja Suomesta. Aihe, joka alkoi kiinnostaa eniten, oli vierailu isoäitini kanssa hänen kotitalon raunioilla Viipurissa vuonna 2010. Talo oli lähes kokonaan tuhoutunut. Minua alkoi kiehtoa kaikki se, mikä oli ajan myötä kadonnut ja minkä pystyin vain mielessäni rakentamaan uudelleen.
Minulle koko rakennus oli täysin kuvitteellinen ja mielikuviin perustuva.  Tämä kokemus oli työn lähtökohtana, itse teos kehittyi vuoden aikana hyvin pelkistetyksi. Yleisesti ottaen voisi sanoa että työ tutkii tilaa ja sen rajoja. Mistä tila muodostuu ja missä sen rajat kulkevat?
Teokseni syntyy hyvin yksinkertaisista materiaaleista: langoista, valoista ja pimeydestä. Teen pimeään huoneeseen langasta seinien ääriviivoja. Tämä lanka hehkuu pimeässä ja synnyttää illuusion oikeasta seinästä. Huoneeseen piirtyy toinen, kuvitteellinen tila, jonka sisällä katsoja voi kulkea. Langat himmenevät ajan kuluessa ja muutaman minuutin välein huoneeseen syttyy valo, joka lataa lankojen hohdon uudelleen. Samalla illuusio särkyy ja katsojalle paljastuvat huoneen todelliset ääriviivat.
Minusta on ollut mielenkiintoista seurata, miten erilailla ihmiset kokevat tämän kuvitteellisen tilan. Monet katsojat uskovat seinän aluksi olevan oikea, ja vaikka illuusio särkyy he jäävät silti pohtimaan, että mikseivät uskalla astua tämän seinän läpi? Teos muuttuu voimakkaasti sen mukaan, minkälaiset ihmiset ovat huoneessa samanaikaisesti ja minkälaisen "sosiaalisen tilan" he sinne luovat.”


Kuva: Riikka Toivonen (kuvassa yksityiskohta teoksesta)

keskiviikko 16. lokakuuta 2013

Matkalla luoviin tiloihin

Yhteisöt ja työtilat ovat tärkeitä alalla kuin alalla. Erityisesti niiden merkitys korostuu silloin kun toimivien työtilojen löytyminen ei ole itsestäänselvyys. Näin on usein luovilla aloilla, joissa tyypillisesti töitä tehdään pienyrityksissä, toiminimellä tai vaikkapa kotoa käsin freelancerina. Myös toisiin tekijöihin tutustuminen ja omien töiden myyntiin saaminen voi olla haastavaa. Näihin ongelmiin ratkaisuna on monissa paikoissa ympäri Suomen syntynyt erilaisia luovia keskuksia ja tiloja, joissa tekijät voivat kohdata keskenään ja samalla kulttuurinkuluttajat löytävät tekijät.

Luova Suomi teki road tripin Suomen luoviin keskuksiin vuonna 2012 ja julkaisti siitä Kartalla–julkaisun. Luova Suomi myös ylläpitää Luovat tilat -verkostoa, joka on nykyisten ja tulevien luovien alojen keskusten yhteistyöfoorumi.

Etelä-Karjalan alueella keskusteluja luovista tiloista on käyty jo jonkin aikaa. Suunnittelua ei kannata aloittaa tyhjältä pohjalta, vaan toisten onnistumisista, kokemuksista ja vastoinkäymisistä on hyvä ottaa mallia. Tätä edesauttaakseen Kulttuurikutinaa-hanke järjestää Luova tila-tutustumismatkan 26.–27.11. Mukaan ovat tervetulleita kaikki aiheesta kiinnostuneet!

Matkan aikana vierailemme historiallisessa miljöössä sijaitsevassa Hämeenlinnan Wetterhoffilla, Nokialla Tehdassaaressa, jonne joukko luovia tekijöitä on perustanut vanhaan tehdasrakennukseen kaikille avoimen, eläväisen yhteisön ja tilan, osuuskuntamallisesti toimivassa Ikaalisen Kulttuuricampuksessa ja Jyväskylässä Toivolan vanhassa pihassa, joka on herännyt uuteen loistoonsa tunnelmallisen kahvilan, käsityöläispuotien ja yrittäjien toimesta. Hämeenlinnassa pistäydymme myös Verkatehtaalla. Matkalla majoitumme Ikaalisissa Luomajärven Hevoskievarissa.

Matkan omakustannehinta on 70e/hlö ja se sisältää esittelyt, matkat, Verkatehtaan lounaan, majoituksen, päivällisen, aamiaisen ja kahdet kahvitarjoilut. Tervetuloa mukaan! Kyseessä on ainutlaatuinen tilaisuus tutustua luoviin tiloihin ja muihin tekijöihin.

Matkalle on paikkoja rajoitetusti, joten ilmoittauduthan ajoissa.
Kerro ilmoittautumisen yhteydessä, jos tarvitset kyydin Imatralta sekä erikoisruokavaliot.
Ilmoittautuminen 15.11. mennessä ja lisätietoja: Heini Kähkönen: heini.kahkonen(ät)lut.fi, puh. 040 684 3963

keskiviikko 2. lokakuuta 2013

Luova Etelä-Karjala - minne seuraavaksi?

Tämän blogin nimi sekä ulkoasu viittaavat Luova Etelä-Karjala-merkkiin. Selväksi tulee että kyse on Etelä-Karjalan alueella toimimisesta ja jonkinlaisesta luovuudesta, mutta mihin tarkalleen viittaa tuo kirkkain palloin koristeltu logo ja luovuutta painottava nimi?


Luova Etelä-Karjala-brändi sai alkunsa osana Etelä-Karjalan taide ja kulttuuri KUTKA-hanketta vuonna 2011. Tuolloin Luova Etelä-Karjalaa kuvailtiin näillä sanoin:
"Luova Etelä-Karjala -tunnuksella merkityt tuotteet ovat kotoisin Etelä-Karjalasta. Ne rakentuvat eteläkarjalaiselle luovuudelle ja osaamiselle ja kertovat maakunnan toimijoiden ammattitaidosta. Mukana on kirjoja, levyjä, käsitöitä, palveluita, tapahtumia sekä monia muita karjalaisen kekseliäisyyden ilmentymiä. Luova Etelä-Karjala -tuotteet sopivat mainiosti matkamuistoksi ja tuliaiseksi sekä ilostuttamaan omaa arkea täällä kotimaakunnassa. Niitä voi ostaa alueen pienistä ja vähän suuremmistakin liikkeistä sekä mukana olevien yrittäjien nettikaupoista."

Olennaista tuotemerkissä on siis luovuus, paikallisuus ja ammattitaito. Luova Etelä-Karjalan ympärille lähdetiin kokoamaan nämä kriteerit täyttäviä tekijöitä, tuotteita ja palveluita yhteen. Tarkoituksena on, että brändistä kehittyisi tekijöiden verkostoitumiskanava sekä kuluttajan ostopäätöstä helpottava Joutsenmerkin ja Avainlipun kaltainen laadun tae. Kutkan aikana brändi lähti näkyvästi liikkeelle muun muassa yhteismyyntipisteiden ja tapahtumien voimalla. Tällä hetkellä Luova Etelä-Karjalaa kehitetään osana Kulttuurikutinaa-hanketta.

Olemme kysyneet eri tilaisuuksista mitä merkiltä halutaan. Selväksi on tullut, että laadun, paikallisuuden ja ammattitaidon kriteereiden on oltava selvät, jotta brändillä olisi todellista arvoa. On tiedettävä mitä brändi lupaa ja minkälaista laatua logon taakse kätkeytyy. Näkyvyys, myyntimahdollisuudet ja toisiin tekijöihin tutustuminen ovat arvokkaita asioita luovalla alalla toimijoille, jotka usein ovat yksin-, kaksin- tai osa-aikasesti yrittäviä. Pelkkä logo tuotteen vieressä ei riitä, asiakkaan on tunnettava logon tarina ja mitä sillä halutaan luvata. Näkyvyys ja luotettavuus koostuvat useista palasista. Myös ympäristöarvot ovat nousseet paljon esille: merkiltä toivotaan lupausta kestävästä ja paikallisesta tuotteesta vastakohtana kertakäyttötavaralle. Palvelujen suhteen merkiltä toivotaan paikallisten palveluntarjoajien esille tuomista.

Kulttuurikutinaa-hankkeen loputtua vuoden 2014 lopulla tarkoituksena on, että Luova Etelä-Karjala lähtisi jatkamaan elämäänsä ilman hankkeita, tekijöiden ja toimijoiden itsehallinoimana tunnuksena. Jotta tähän päästäisiin, on merkin ensin jo oltava jotain: lupaus laadusta ja mahdollisuus verkostoista. Luovuutta maakunnasta taatusti löytyy monenlaista, mutta kuinka kertoa kaikesta ainutlaatuisesta osaamisestamme muille sekä maakunnan omille asukkailla? Mistä löytää tekijät kun niille on tarvetta? Luova Etelä-Karjala voisi olla hyvin suunniteltuna ja sujuvasti toimiessaan vastaus tällaisiin kysymyksiin.

Nyt tarvitsemme tietoa teiltä kaikilta luovilta eteläkarjalaisilta tekijöiltä siitä, mitä Luova Etelä-Karjalalta odotetaan, mihin päin brändiä viedään ja minkälaiseksi toiminta brändin ympärillä tulevaisuudessa halutaan. Yrittäjät, tekijät, järjestöjen edustajat, käsityöläiset, taiteilijat, freelancerit ja kaikki muut "luova tekijä"-kategorian omakseen kokevat - kertokaa meille mitä Luova Etelä-Karjalalta halutaan!

Voit antaa meille arvokasta tietoa vastaamalla Luova Etelä-Karjala-kyselyyn, joka löytyy tämän linkin takaa: klik!

Luova Etelä-Karjalan oikeat nettisivut ovat parhaillaan työn alla ja uusia yhteismyyntipisteitä sekä tapahtumia suunnitellaan. Työstämme myös tuotemerkin käytön tarkkaa kriteeristöä ja brändin lupausta. Toivomme näissä kaikissa asioissa kommentteja nimenomaan teiltä tekijöitä, keitä varten Luova Etelä-Karjala on olemassa ja kenen toivomme jatkossa ottavan brändin omakseen. Kiitos jo etukäteen kaikille vastaajille! Aikaa kyselyyn on vastata marraskuulle asti. Palaamme myöhemmin siihen, mitä tietoja kyselystä saimme ja mikä on Luova Etelä-Karjalan suunta tulevaisuudessa.

Jos sinulla on lisäkysymyksiä kyselystä tai Luova Etelä-Karjalasta, ota yhteyttä: heini.kahkonen(ät)lut.fi, puh. 040 684 3963


.


Kuvat: Heini Kähkönen. Kuvissa Luova Etelä-Karjala-myyntikoju ja Kompastu kulttuuriin-tilataideteoksia Lappeenrannassa Art@bars-viikonloppuna 13.-15.9.2013

tiistai 24. syyskuuta 2013

Sirkusta kaikille Imatralla 28.-29.9.

Kulttuurikutinaa on mukana Pienessä Sirkusfestivaalissa Imatralla 28.-29.9.2013. Kaikki halukkaat pääsevät kurkistamaan sirkustaiteen valloittavaan maailmaan, kun Kulttuurikutinaa kompastuttaa sirkukseen ympäri Imatraa. Kulttuurikutinan tarjoamat sirkusesitykset ovat ilmaisia ja kaikille avoimia. TERVETULOA!

Lauantaina 28.9.2013


13.00-13.30 Sirkus Soihtu esittää puolen tunnin ajan katusirkusta Koskenpartaalla. Samaan aikaan on HintaSirkus Imitsi Ry:n jäsenliikkeissä.

16.45 - 18.15 voi nauttia sirkustunnelmasta Kulttuuritalo Virran Kafe Paussissa. Esiintyjinä Posetiivari Josef ja taikuri Oscar El Hussein. Oscar El Husseinin esitys alkaa kello 17.15.

21.00 alkaen Kulttuuritalo Virran pihalla amfiteatterissa on Tulisirkus-ilta. Kulttuurikutinaa tarjoaa Taidekoulu Estradin tuliryhmän esityksen. Imatran kaupunki tarjoaa Janne Mustosen Tulishown ja Circus Lumican esityksen Tulisirkus Hallanvaara. Tulisirkus-illan kesto on yhteensä noin tunnin. Tulisirkus-ilta on maksuton, mutta paikkoja on rajoitetusti! Haethan lippusi ennakkoon Imatran pääkirjaston lipunmyynnistä. (Huom! Liput ovat loppuneet kirjastolta, mutta paikan päälle kannattaa silti tulla katsomaan löytyykö vielä vapaita paikkoja.)

Sunnuntaina 29.9.2013


Posetiivari sekä taikuri Oscar El Hussein esiintyvät samaan aikaan Kulttuuritalo Virran Kafe Paussissa. Eli sirkuksellista väliaikatunnelmaa 16.45-18.15. Oscar El Husseinin taikashow 17.15.



Kulttuurikutinan Kompastu kulttuuriin -toiminnan tarkoituksena on tuoda kulttuurin eri muotoja lähelle maakunnan asukkaita, helposti lähestyttävästi ja arkisiin ympäristöihin. Kompastu kulttuuriin -esitykset ovat maksuttomia, joten kaikki saavat nauttia niistä tasapuolisesti.


Pienen Sirkusfestivaalin järjestää Etelä-Karjalan tapahtumat Ky. Tapahtuman ohjelma kokonaisuudessaan löytyy osoitteesta: www.sirkusfestivaali.fi

maanantai 9. syyskuuta 2013

Haussa osuuskuntatoiminnasta kiinnostuneet luovat tekijät

Osuuskuntatoiminta antaa parhaimmillaan mahdollisuuden yhdistää yrittäjyyden ja palkansaannin hyvät puolet. Osuuskuntamuotoisesti toimiminen sopii erityisesti useille luovilla aloille, joissa yritykset ovat usein pieniä, yhden-kahden hengen yrityksiä. Etelä-Karjalassakin on viime vuosina ollut suunnitteilla monenlaisia yhteistyötoimijoita ja verkostoja, esimerkiksi osuuskuntia.

Yksi esimerkki näistä suunnitelmista on eräs muutaman naisen vahvuinen porukka, joka etsii nyt osuuskuntatoiminnasta kiinnostuneita joukkoonsa mukaan. Haussa on lisää luovien alojen toimijoita, jotka olisivat kiinnostuneita osuuskunnan perustamisesta, yhteistyöstä ja mahdollisesta yhteisestä toimitilasta. Mukaan toivotaan idearikkaita, yhteistyöhaluisia, positiivisia henkilöitä. Tiloja ryhmä on katsastanut mielellään mahdollisimman läheltä Lappeenrannan keskustaa. Tällä hetkellä mukana on vaatetus- ja tekstiilialan sekä sanataiteen edustusta, mutta mukaan tulijoiden edustaman alan suhteen ryhmässä olijat ovat hyvin avoimia.

Lisätietoja tästä ryhmästä saat laittamalla viestiä: tiia.laapio(at)gmail.com tai noomi_levo(at)hotmail.com

tiistai 3. syyskuuta 2013

Teatteria Saimaan kanavamuseolla marraskuussa

Marraskuussa Saimaan kanavamuseolla nähdään mielenkiintoinen teatteriesitys, kun Teatteri Karelus esittää näytelmän ”Inhimillinen potretti – trilogia ihmisen ja esineiden kertomana”. Kyseessä on aikuisille suunnattu nukketeatterinäytelmä, jonka käsikirjoittaa, ohjaa ja esittää Emma Jussila-Scherman. Näytelmässä kolme erilaista pientä tarinaa muodostavat sooloteoksen, jossa viivähdetään hetki 1700-luvun Böömissä taiteilijaparantolassa ja käydään Israelissa 1500 vuotta ennen ajanlaskumme alkua. Ilta päättyy Lappeenrantaan ja sotatalveen 1918. 

Emma Jussila-Scherman on lappeenrantalainen taiteilija, joka on perustanut yksityisen ammattiteatterin Teatteri Kareluksen Lappeenrantaan 7 vuotta sitten ja toiminut ammatissaan teatterin parissa 9 vuotta. Ensimmäiset sooloteokset aikuisyleisölle nähtiin jo 12 vuotta sitten Linnoituksen yössä, jolloin Aavelaiva-esityksen näki kahdessa päivässä yli 500 katsojaa. Teatteri Karelus on alueen ainoa yksityinen ammattinukketeatteri.

Emma vastasi kysymyksiin teatteriesityksiin liittyen.

Mistä idea esitykseen ja varsinkin sen esittämiseen Saimaan kanavamuseolla on lähtenyt?

Olemme Arja Ylä-Outisen (hänen yrityksensä Rouva Ruususuun Kestit tarjoaa kesäaikaan Saimaan kanavamuseon tiloissa kahvilapalveluja ja museo-opastuksia) kanssa tuttavia ja hän on kysellyt jo muutama vuosi sitten onko minulla jokin idea tai esitys, jota voisi kanavamuseolla esittää. Tila on rajallinen ja sinne mahtuu rajallinen määrä ihmisiä, mikä mahdollistaa sen, että esitystilanteesta tulee käsinekosketeltava ja intiimi.

Kuinka yhteistyö museon kanssa on mennyt?

Yhteistyö on alkanut hyvin. Toimin niin, että harjoittelen näytelmäni muualla, ja varsinaiset esitykset pidetään vasta museolla. Marraskuussa nähdään, miten esitykseni oikeasti tilassa toimivat ja löytävätkö ihmiset kanavamuseon esityspaikkana – tai löytävätkö ihmiset ylipäätään aikuisille suunnattua nukketeatteria Lappeenrannassa.

Antaako ympäristö jotain lisää esitykseen? Aikuisten nukketeatteria ei varmaan paljon täälläpäin esitetä, joten tämä on varmasti aika ainutlaatuinen esitys?

Olen alun perin suunnitellut esitykseni esitettäväksi kahvilassa, ja idea on ollut, että katsojia voi olla vaikka vain 15 tai 55. Esityksen maailmat ovat hyvin eri aikakausilta, joten museon arvokas tunnelma vanhoine kalusteineen sopii hyvin näytelmään. Esitys on tehty kansainvälisenä yhteistyönä yhdessä tsekkiläisen yhteistyökumppanini kanssa, ja sitä on tarkoitus viedä esitettäväksi Prahaan. Olen esittänyt aikuisille suunnattua nukketeatterinäytelmää ”Aavelaiva” vuonna 2002 Lappeenrannassa, sen jälkeen tein tarinan Aleksanteri I:stä. Nämä esitykset löydettiin hyvin, mutta on edelleen vaikeaa saada katsojia ja palstatilaa. On rankkaa vastata jatkuvasti kysymykseen, eikö nukketeateri ole vain lapsille: tätä kysymystä ei esitetä enää oikein missään muualla. Olen tehnyt Lappeenrannan Kaupunginteatterille Dogville ja Minä olen Adolf Eichman -näytelmiin suuria teatterinukkeja. Uskon että nukkien käyttäminen draamateatterissa on herättänyt ihmisten kiinnostuksen myös aikuisille tehtyyn nukketeatteriin.

Esitys on mielestäni erityinen. Siitä tekee erilaisen sen esityspaikka, se että nyt katsomoon ei päästetä ala-ikäisiä, se, että siinä käytetään esineteatteria. Näytelmän eteneminen ei ole se mihin olemme ehkä tottuneet perinteisessä ihmisteatterissa. Esiintymiseeni vaikuttaa kaikki mitä tilassa esityshetkellä tapahtuu, sillä onhan tila pieni. Esityksen muoto rakentuu etydimäisesti, osittain performanssin odottavaan ja kokeilevaan tyyliin ja ottaa impulsseja katsojista. Käytän pääasiassa kolmea erilaista tekniikkaa, minulla on käytössä klassisia marionetteja, suuria sauvanukkeja ja yhdistelmätekniikalla toimiva nukke. Sekä esineistöä, joka tarvittaessa herää näyttämöllä eloon. Osa kohtauksista on sanattomia, joten luvassa on jotakin muuta kuin normaalisti replikoitu dialoginäytelmä.

Voitko kertoa lisää tarinasta?

Esitys koostuu kolmesta erilaisesta tarinasta, joiden maailmat ovat hyvin kaukana toisistaan. Tarinoiden maailmoina ovat mm. 1700-luvun lopun Böömi henkilöhahmoinaan Mozart ja Casanova. Sitten on maailma 1500 vuotta ennen ajanlaskumme alkua päähenkilönä nainen, joka on naimisissa miehen kanssa, kenen kanssa heillä ei ole yhteistä kieltä. Lopuksi pysähdymme Lappeenrantaan sotatalveen 1918, missä keskeisenä hahmona on kuolema. Tämä kertoo omalla hiljaisella tavallaan tositarinoihin perustuvaa surullista kertomusta Suomen raa’asta sisällissodasta. Tarinoita yhdistävät elämän inhimillinen lempeys ja selviytymisen tahto sekä elämän tuomien vastoinkäymisten epäinhimillisyys.

Marraskuussa 2013 Saimaan Kanavamuseolla
Inhimillinen potretti – Human portrait
trilogia ihmisen ja esineiden kertomana- trilogy performed with objects and actor
käsikirjoitus, ohjaus, esittää: Emma Jussila-Scherman
Esitysajat: pe 1.11. klo 19, la 2.11. klo 14 ja pe 8.11. klo 19
Liput 19e/hlö sisältää esityksen ja tarjoilun (kahvi/tee, leivonnainen)
Esitys on aikuisille.
Ovet ovat auki alkaen klo 18 kahvitusta ja museoon tutustumista varten, esitys alkaa tasan klo 19. Kesto n. 60 min.
Ennakkovaraus välttämätön!
Varaus ja tiedustelut: 040 8337027/Emma tai emma(ät)karelus.org
Varatessasi sähköpostilla, odota vahvistusviestiä, että paikat teille varattu.

Esityspaikka: Saimaan Kanavan museo, Sulkuvartijankatu 16, 53300 Lappeenranta (pysäköinti Mälkiän sulun yhteydessä). P. 050 300 6322 / Arja Ylä-Outinen, arja.yla-outinen(ät)pp.inet.fi


Kuvat: Anniina Meuronen ja Emma Jussila-Scherman

perjantai 30. elokuuta 2013

Kulttuurikutinan syksyn tapahtumia

Kulttuurikutinaa-hankkeessa tapahtuu taas kaikenlaista tulevan syksyn aikana: koulutuksia, seminaareja, kulttuuriin kompastumista ja verkostoitumistapahtumia.

Tästä listasta löydät tietoja syksyn tapahtumista. Lisätietoja ja täydennyksiä on vielä tulossa!

Syyskuu


Taivaankansi Pelakuu –taidenäyttely Lappeenrannan teknillisellä yliopistolla
Rautjärvellä ja Parikkalassa kesällä nähty Atte Pajun Taivaankansi Pelakuu näyttely on esillä Lappeenrannan teknillisen yliopiston Galleria-aulassa 2.9.–30.9.2013. Avajaisia vietetään ma 2.9. klo 13. Näyttelyssä kokeillaan QR-koodeja, joiden takaa löytyy lisätietoja näyttelystä ja sen teoksista. Lisätietoa Luova Etelä-Karjala-blogin löytyvästänäyttelyluettelosta.

Luova Etelä-Karjala-myyntipiste Art@Bars-tapahtumassa
Luova Etelä-Karjala-myyntipisteestä kävelykatu Oleksilla Lappeenrannan keskustassa voit ostaa eteläkarjalaisilta käsityöläisiltä ja taiteilijoilta paikallisia luovia tuotteita pe 13.9. klo 14–20 ja la 14.9. 10–16.
Art@Bars -tapahtuman järjestää Lakes Ry.
Luova Etelä-Karjala-myyntipisteen löydät myös Facebookista.

Tilataideteoksia Lappeenrannan keskustassa 12.9.-22.9.2013 osana Art@Bars ja Taiderastit ‑tapahtumia
"Nest a while" / Tuija Kuusi, Atte Paju, Santtu Määttänen, Antti Kuusi / Kauppakatu
”Maalari” / Sirpa Hynninen ja Vesa-Ville Saarinen / Valtakatu
"Nooan karkkipäivä” / Roope Kojo, Anniina Tammi ja Jenna Ahokainen / Keskuspuisto
Art@bars-tapahtuman esite löytyy tästä linkistä ja lisätietoa Taiderateista tapahtuman FB-sivuilta.

Sirkusfestivaali Imatralla 27. - 29.9.2013
Kulttuurikutinaa -hanke osallistuu Imatran Sirkusfestivaaliin tuomalla koko kansalle sirkustunnelmaa Café Paussiin la 28.9. ja pe 29.9. klo 16.45-18.15. sekä Tulisirkus-illan Kulttuuritalo Virran pihalle lauantaina 28.9. klo 21. Lue lisää ohjelmasta Pieni sirkusfestivaali-tapahtuman sivuilta.

Lokakuu


Inspiroidu muinaislöydöistä!
Historian tuotteistamisen seminaari Ruokolahden Jaakkima-opistolla tiistaina 1.10. klo 9 alkaen.
Etelä-Karjalan alueella on moninainen muinaishistoria ja tapahtumassa etsimme uusia tapoja hyödyntää tätä rikasta historiaa.
Tilaisuudessa kuullaan Etelä-Karjalan uusimmista arkeologisista löydöistä, niiden tulkinnasta ja pohditaan miten löytöjä voi hyödyntää luovassa liiketoiminnassa ja matkailussa. Päivän aikana vieraillaan yhdellä Etelä-Karjalan uusimpien arkeologisten löydösten löytöpaikalla Purnujärvellä, Helisevänjoen varressa. Puhujina tutkija Ilkka Pylkkö, Leena Lehtinen (Kierikki-keskus) ja Tarja Vuokkovaara (Suomen Historiapelit).
Tervetuloa esihistoriasta ammentavaan kimmokepäivään!
Seminaari on ilmainen ja avoin kaikille aiheesta kiinnostuneille. Tilaisuuteen järjestetään ilmainen bussikuljetus Lappeenrannasta. Bussin ja puheenvuorojen tarkempi aikataulu julkaistaan pian! Lisätietoja ja ilmoittautuminen 23.9. mennessä järjestelyjä varten: Anna-Kaisa Ek, anna-kaisa.ek(at)lut.fi, puh. 050 322 6907.

Luovat toimijat Pohjoismaiden viikolla Viipurissa
Kulttuurikutinaa ja Cross Border City in Action -hankkeet järjestävät päivämatkan luoville toimijoille Viipuriin. Retki ajoittuu välille 7.-13.10.2013 ja on osittain omakustanteinen. Nyt etsimme Etelä-Karjalan alueelta luovien alojen toimijoita jotka olisivat kiinnostuneita esittelemään omaa toimintaansa Viipurissa. Pohjoismaiden viikot Viipurissa 2.10-13.10.2013 edistävät Pohjoismaiden ja Venäjän yhteistyötä.  Viikot tarjoavat Venäjällä mahdollisuuden tutustua ja saada tietoa Pohjoismaista. Tapahtuma sisältää seminaareja, näyttelyitä, konsertteja, festivaaleja ja paljon muuta. Pohjoismaisia viikkoja on järjestetty aikaisemmin mm. Pietarissa, Murmanskissa, Petroskoissa ja Arkangelissa.
Ilmoita kiinnostuksestasi retkeä kohtaan 8.9.2013 mennessä tai kysy lisää: Anna-Kaisa Ek, anna-kaisa.ek(at)lut.fi, puh. 050 322 6907.

Miten paketoin palveluni ja myyn sen?
Koulutus luovien alojen toimijoille palveluiden tuotteistamisesta ja myymisestä. Koulutuskokonaisuus alkaa kaikille avoimella koulutuspäivällä (ajankohta ilmoitetaan myöhemmin), minkä jälkeen on mahdollisuus hakea loppusyksystä toteutettavaan pienryhmäsparraukseen. Sparrauksessa on mahdollista saada konkreettista apua tuotteistamiseen ja myymiseen liittyvien kysymysten kanssa. Nämä koulutuspäivät sovitaan ryhmän jäsenten kanssa. Kouluttajana toimii luovat alat tunteva taho. Lisätietoja tulossa!

Marraskuu


Retki Luoviin tiloihin
Etelä-Karjalan ulkopuolelle suuntautuvalla retkellä tutustutaan luoviin tiloihin ja niiden toteuttamiseen. Retken tarkempi suunta kerrotaan myöhemmin.

Kulttuurikutinan Taidepuita Metkat-viikoilla
Lastenkulttuurikeskus Metkun järjestämiä Metkat-viikkoja vietetään taas 11.–24.11.2013 ja Kulttuurikutinaa tuo tapahtumaan taas taiteilijoiden/käsityöläisten ja lapsiryhmien yhdessä toteuttamia Taidepuita ympäri Etelä-Karjalan. Mikäli haluat olla toteuttamassa Taidepuuta omalla paikkakunnallasi, ota yhteyttä Heini Kähköseen 15.9. mennessä: heini.kahkonen(at)lut.fi, puh. 040 684 3963. Lisätietoja Taidepuista löydät täältä Luova Etelä-Karjala-blogista .

Minustako luova yrittäjä
Yksipäiväinen koulutus järjestetään Lappeenrannassa to 14.11., kouluttajana Olli Leppänen (Intotalo). Lisätietoja tulossa!

Joulukuu


Luova yrittäjä ja talous
Yksipäiväinen koulutus järjestetään Lappeenraanassa ti 10.12., kouluttajana Petteri Huvio, (Diges ry.). Lisätietoja tulossa!



Lisäksi syksyn aikana viemme eteenpäin Luova Etelä-Karjala-tunnusta ja verkostoa: Luova Etelä-Karjalan nettisivuja kehitetään, keräämme tietoa kyselyllä siitä mihin suuntaan verkostoa toivotaan vietävän ja yhteismyyntipisteitä järjestetään tarpeen tullen lisää. Jos sinulla on toiveita koulutusten, Luova Etelä-Karjala-tuotemerkin tai minkä tahansa Kulttuurikutinaa-hankkeeseen liittyvän asian suhteen, ota yhteyttä meihin!

maanantai 26. elokuuta 2013

Taidepuut Metkat-viikoilla

Lastenkulttuurikeskus Metkun järjestämät Metkat-lastenkulttuuriviikot tulevat taas: tänä vuonna Etelä-Karjalassa juhlistetaan lastenkulttuuria 11.-24.11.2013. Viikkojen aikana on nähty monenlaista lapsille suunnattua ja lasten toteuttamaan kulttuuria. Kulttuuritarjonnassa lapset eivät aina pääse kohderyhmänä keskiöön, joten kaksi tapahtumaviikkoa tuovat aina oman monipuolisen lisänsä lasten kulttuuripalveluihin.

Kulttuurikutinaa-hanke on osaltaan mukana tapahtumassa järjestämällä Taidepuita Metkat-viikkojen aikana ympäri Etelä-Karjalan. Taidepuita pystytetään kolmannen kerran: ensimmäisen kerran niitä järjestettiin osana KUTKA-hanketta 2011 ja Kulttuurikutinaa-hanke on järjestämässä Taidepuita nyt toista kertaa.


Etsimme tälllä hetkellä taiteilijoita ja käsityöläisiä toteuttamaan tämän vuoden Taidepuita. Puut toteutetaan siten, että puun ideoi taitelija/käsityöläinen ja koristeet puuhun tekee jokin lapsi- tai nuorisoryhmä (koululuokka, päiväkotiryhmä, harrastajaporukka tms.). Kulttuurikutinaa-hanke maksaa puun materiaalikulut, tekijän mahdolliset matkat sekä palkkion ideoinnista ja lasten ohjeistamisesta koristeiden tekoon (palkkio n. 4-8 h työstä).

Voit itse ehdottaa sopivia lapsiryhmiä (esim. jos toimit jo jonkun ryhmän ohjaajana/opettajana) tai sitten Kulttuurikutinaa voi etsiä teokseen sopivat lapset/nuoret toteuttamaan puuta.


Taidepuita koristellaan julkisiin paikkoihin, avoimiin tiloihin jossa ihmiset pääsevät helposti "kompastumaan kulttuuriin". Puita pyritään pystyttämään yksi jokaisen Etelä-Karjalan kuntaan, isompiin kaupunkeihin tarvittaessa kaksi. Kerro siis myös mihin paikkakunnalle haluaisit puuta olla tekemässä. Puita on tulossa siis rajattu määrä, joten otathan ajoissa yhteyttä!

Lisätietoja tarvittaessa ja vapaamuotoiset hakemukset 15.9. mennessä: heini.kahkonen(ät)lut.fi (puh. 040 684 3963)

Lisätietoja Metkusta löydat Metkujen kotisivuilta.



Kuvat: Heini Kähkönen (kuvat otettu Imatran ja Lappeenrannan puiden koristeluista viime vuonna)

keskiviikko 26. kesäkuuta 2013

Neljän taiteilijan Kuulumisia galleria Kaakaopavussa

Lappeenrannan kuvataidekoulun galleriassa, Kaakaopavussa, on heinäkuun ajan esillä neljän taiteilijan yhteisnäyttely. Kaksi taiteilijoista on nykyisiä Lappeenrantalaisia, kaksi tulee Oulusta. Kaikki neljä ovat kotoisin itäisestä Suomesta ja keskenään sukua – tavalla tai toisella. Neljässä taiteilijassa on kaksi paria sisaruksia. Kaakaopapuun on koottu neljän erilaisen taiteilijan näyttely ja taiteilijat ovat osuvasti nimenneet näyttelynsä ”Kuulumisia”.

Katriina Viljamaa-Rissanen


Katriina Viljamaa-Rissanen on aloittanut uransa kuvittajana, mutta työskentelee nykyään vapaan taiteen parissa. Värikynä-pastellitöissään hän hyödyntää pitkää kokemustaan hevosenomistajana ja ratsastajana. Hän kertoo inspiroituneensa hevosten liikkeistä jo lapsena. Töissään taiteilijan lähtökohtia ovat tunne, liike ja valo.
Kipakat
Taiteilija kertoo lähtevänsä liikkeelle kuvaamalla hevosia:” Minulla on vahva vuorovaikutus hevosmallieni kanssa.  On osattava eläytyä, tuntea ja nähdä. Jos näin ei ole, työ jää valokuvasta jäljentämisen tasolle.”
”Vietimme lapsuutemme varuskunnan virikkeellisessä ympäristössä. Minulla oli mahdollisuus sisäistää hevosta jo ihan pikkuisena siis. Koulukyytimme Ravijoella oli varusmiehen ohjastama suomenhevonen. Koko varuskunnan lapsilauma vietiin siis hevoskyydillä kouluun. Minulla oli onni joskus jopa pitää ohjia ja keskittyä menoon, seurata hevosen liikkeitä ja olla ohjastuntumassa muiden pulistessa juttujaan.”

Leila Kaltila

Leila Kaltila on koulutukseltaan kuvataiteen maisteri. Hänellä on taustallaan pitkä rupeama, yli 30 vuotta, taidekasvattajana. Viimeiset 14 vuotta hän on toiminut Lappeenrannan kuvataidekoulun rehtorina.

”Teokseni ovat temperamaalauksia, kuolleiden varsien päässä olevia siemeniä tai siemenkotia; mukana pari kukkaa. Siemenkodat ovat arkisia löytöjä jotka olen tallentanut niiden kauneuden ja hienon rakenteen vuoksi.”



Marju Kaltila

Viiri Javelle

Marju Kaltila on toiminut 30 vuotta taideopettajana, joista viimeiset 22 vuotta Oulun Myllytullin koulun kuvataidelehtorina.  Myllytullin koulu on kuvataiteen erityiskoulu ja Kaltila opettaa kuvataideluokkia 7-9. Hän toteuttaa oppilaittensa kanssa 3-6 näyttelyä ja erilaisia taideprojekteja. ”Koen, että olen muokkautunut opettajana kuvataiteen sekatavarakauppiaaksi.” 

”Ajatus Kuulumisia näyttelyn töihin syntyi Valtimolla, syntymäkodissani. Katselin olohuoneen nurkkaan juuttuneita viirejä; jo edesmenneen pankin logoja, kunnian osoituksia sodasta, kunnallisaktiviteetistä, yrittäjyydestä… Mietin kuinka paljon meillä, niin sanotuilla toisen polven sotainvalideilla, suurella ikäluokalla mahtanee näitä viirejä nurkissa ollakaan?  Mistä nämä viirit kertovat, keille niitä annettiin? Ja kenelle niitä ei annettu?”

”Nurkkaviesteistä lähti minun ”Silkkitieni”.  Kenelle minä antaisin viirin? Mistä, miksi, millaisen? Unohdin täysin heraldiikan kuin myös kaiken oppimani ja annoin sattuman ja tunteen viedä.  Koskaan en ole aiemmin maalannut silkille silkkivärillä!  Uusi väline; sattumaa, kokeilua, epäonnistumista… Suostuin olemaan kömpelö, taitamaton, naiivi! Ja nöyrä! ”Silkkitieni” kertoo myös, miten samat asiat minussa nousevat pintaan kuin 40 vuotta sitten: naisten asema, nyt globaalissa maailmassa samoin kuin nuorena taideopiskelijana 70-luvulla.” 

Pekka Viljamaa (s.1945, Virojoki)

Pekka Viljamaa maalaa vesiväreillä ja tekee pienimuotoista grafiikkaa. Aihepiiri on lähimpänä yhteiskunnallista satiiria. Toisaalta kukin katsoja voi tulkita sen omalla tavallaan. Monet kuvat ovat jopa kantaaottavia, mutta taiteellinen ote näkyy niistä.
Mahdoton tehtävä

Viljamaa työskenteli 90-luvun alkuun asti erikoishammaslääkärinä ja osallistui työnsä ohessa useisiin näyttelyihin. Viljamaa on saanut taiteelliseen työskentelyynsä yksityisopetusta usealta suomalaiselta merkittävältä taiteilijalta. Grafiikan tekemisessä häntä on ohjannut oululainen taidegraafikko Lauri Rankka ja kuvanveistossa Jouko Toiviainen.

”Niilo Hyttisen töitä näin ensi kerran Turussa Väinö Aaltosen museossa 1970, kehitysaluesarja. Ihastuin. Kun tapasin hänet Oulussa 1980, rohkenin kysyä, alkaisiko hän opettaa minua. Vastaus oli: taidetta ei voi opettaa. Sanoin, että taide on minun päässäni. Voisitko näyttää, miten minä pääsisin helpommin lopulliseen päämäärään. Näin alkoi opettaja – oppilas suhde. Uskaltauduin sitten kysymään ohjausta muiltakin Oulun nimekkäiltä taiteilijoilta.”

Näyttelyssä katsoja jää teosten välimaastoon ja neljän erilaisen tekijän kädenjälki kommentoi ja tuo toinen toistaan eri tavoin esille, kuin jokaisen taiteilijan yksityisnäyttelyssä olisi mahdollista. Kannattaa käydä katsomassa millaisia kuulumisia taiteilijasisarusparien teokset teille välittävät!


”Kuulumisia” 26.6.-21.7.2013
Galleria Kaakaopapu, Kehruuhuoneenkuja 8, Lappeenrannan Linnoitus

perjantai 7. kesäkuuta 2013

"Taivaankansi Pelakuu" kiertää Etelä-Karjalaa


Atte Pajun (s.1965) näyttely ”Taivaankansi pelakuu” kiertää kolmessa Etelä-Karjalan kunnassa kesän ja syksyn aikana. Näyttelyn järjestää Lappeenrannan teknillisen yliopiston Etelä-Karjala-instituutin Kulttuurikutinaa -hanke. Kiertävän näyttelyn tavoitteena on tuoda taidetta lähelle ihmisiä ympäri Etelä-Karjalaa. Kiertonäyttely alkaa Parikkalasta ja jatkaa sieltä Rautjärvelle. Näyttely päättyy syyskuussa Lappeenrannan teknillisen yliopiston galleria-aulaan.

Atte Paju on itseoppinut taiteilija. Hän toimii päivisin pienyrittäjänä ja iltaisin maalaa työtilansa kellarissa. Paju valmistui tänä keväänä 2013 kuva-artesaaniksi Keski-Uudenmaan ammattiopiston Pekka Halosen akatemiasta. Pajun teoksia on aiemmin ollut esillä mm. Imatran kylpylällä ja Lappeenrannassa Galleria HOI SIEssä. Paju kuuluu taiteilijaryhmä Ajantappajiin ja on jäsenenä taideyhdistys 80N Ry:ssä.

Atte Pajun teokset vievät katsojan mielikuvitus- tai unimaailmaan. Teoksissa voi nähdä maailmanlopun ennusmerkkejä, arjen pohdintoja tai unien maisemia. Hahmot ovat sarjakuvamaisia. Teokset muistuttavat tyyliltään surrealismia ja naivismia yhtä aikaa. Teosten nimet saattavat pyöräyttää katsojan ajatukset ylösalaisin ja teosta on tarkasteltava uudelleen. Teosten sisältö on kullekin katsojalle henkilökohtainen. Teokseen vaikuttaa katsojan oma kokemus ja katsojasta tulee osa teosta.

Paju maalaa kirkkaalle akryylilevylle itse kehittämällään tekniikalla. Teosten sarjakuvamaisuus johtunee osittain myös siitä, että ne ensi vilkaisulta vaikuttavat painotuotteilta. Teosten nimet saavat katsojan vähintäänkin hymyilemään. Pajun näyttelyn näkeminen parantaa kenen tahansa päivän. Kannattaa käydä katsomassa!

Kulttuurikutinaa -hankkeen Kompastu kulttuuriin -toiminnassa etsitään tapoja viedä kulttuuria lähemmäksi maakunnan asukkaita. Kompastu kulttuuriin -toiminnassa on viety tarinanäytelmiä Etelä-Karjalan kyliin sekä toteutettu taidepuita Metkat -lastenkulttuuriviikoilla. Pajun näyttely on hankkeen ensimmäinen kokeilu kiertävästä taidenäyttelystä. Näyttelyä varten etsittiin taiteilijoita avoimella haulla.

Atte Pajun (s.1965) taidenäyttely Taivaankansi pelakuu avataan Parikkalan pääkirjastolla 28.6.2013 klo 15 ja näyttely jatkuu siellä 18.7.2013 asti. Parikkalasta näyttely siirtyy Rautjärven pääkirjastolle 20.7.-29.8. väliseksi ajaksi ja sieltä Lappeenrannan teknillisen yliopiston galleria-aulaan 2.-30.9. väliseksi ajaksi. Näyttelyiden teokset ovat myynnissä. Teosten lisätietoja voi kysyä taiteilijalta.

Atte Paju: Kolmipyörädraama

Lisätietoja:
Atte Paju  050-5234 757,  paitapaino@painoniekka.inet.fi
Kulttuurikutinaa -hanke, Anna-Kaisa Ek, anna-kaisa.ek@lut.fi, 050 322 6907


perjantai 31. toukokuuta 2013

Galleria HOI SIE

Galleria HOI SIE on uusi galleria Lappeenrannassa. Näyttelytoiminnan lisäksi galleriassa järjestetään tasaisin väliajoin  erilaisia musiikkitapahtumia. Haastattelin HOI SIEtä luotsaavaa Ville Silvennoista gallerian pyörittämisestä ja sen toiminnasta.

Miten HOI SIE sai alkunsa?
HOI SIE sai siemenensä muuttaessani takaisin Lappeenrantaan 2010. Ystäväni olivat lähes kaikki muuttaneet poissaollessani muualle ja aloin rohkeasti tutustumaan uusiin luoviin ihmisiin. Järjestimme kotonani Valtakadulla tiistaisin eräänlaisia kaikille avoimia piirustuskerhoiltamia, joissa sosiaalisen luomispaineen alaisuudessa kukin omia pieniä spontaaneja taideteoksiamme. Aloimme pohtia paikkaa tuoda julki omia teoksiamme Lappeenrannassa ja sen puuttuessa päätimme pistää pystyyn Taideyhdistys 80N ry:n. Toimimme Helmikuusta 2011 alkaen ensin kolme kuukautta Alley 53-skeittilautakaupan nurkassa ja sen jälkeen Linnoituksen Majurskantalossa Nupputiikin tiloissa nimikkeellä Galleria 80N. Tilat Galleria HOI SIElle löytyivät maaliskuussa  2012 ja se avattiin huhtikuussa.


Miten gallerian avoinnapito hoituu ja mistä on löytynyt rahoitus ylläpitoon?
Meillä on ollut työharjoittelijana opiskelija Saimaan ammattiopiston puolelta. Jos emme saa työharjoittelijaa, pidämme puljua auki yhdistyksen jäsenien kanssa vapaaehtoisvoimin.
Verkostot HOI SIEn ympärillä ovat kattavat ja pitävät sisällään monen luovan alan osaajia ja muita toiminnasta kiinnostuneita. Kovin ydin pitää sisällään kymmenisen aktiivista toimijaa. 

Galleria on vuoden toimittuaan rahoittanut itse itsensä: rahaa vuokraan kertyy näyttelyvuokrista, proviisiomyynnistä putiikin puolelta ja teosmyynnistä, pienimuotoisesta kahvilatoiminnasta, tapahtumien vapaaehtoisesta sisäänpääsykolehdista sekä mm. eri teatteriryhmien harjoitellessa ja maksaessa nimellistä tilavuokraa. Lisäksi tilaa käyttää aukioloaikojen ulkopuolella työhuoneenaan yksi taiteilija kerrallaan pientä korvausta vastaan.

Mitä kaikkia ulottuvuuksia HOI SIEn toimintaan kuuluu?
HOI SIEn pääperusaatteena on tarjota pääasiassa paikallisille nuorille ja ikinuorille eri alojen taitajille halpa ja helppo mahdollisuus tuoda luovaa osaamistaan esille - oli kyse sitten näyttelyistä tai pienimuotoisesta tapahtumatoiminnasta. Tarjoamme lähiseudun tuoreille kyvyille ja kiinnostaville vierailijoille tilaamme käyttöön ja otamme ennakkoluulottamasti hullujakin ideoita vastaan.
Minkä verran yleisöä Galleria HOI SIEllä käy?

Kävijämäärät vaihtelevat kuukausittain - hiljaisimmillaan alle 200 ja vilkkaimmillaan lähes 400. Vuotuinen kävijämäärä on parisentuhatta ja risat.


Onko tarvetta toiminnan laajentumiseen?
Toki unelmissa siintää isommat tilat vielä paremmalta paikalta, mutta kovin tyytyväisiä olemme nykyiseenkin toistaiseksi. Saman henkisiä yhteistyötahoja on löytynyt Joutsenosta, Imatralta ja Jaalasta. Aikeissa on edustaa toimintaamme erinäisissä tapahtumissa ja tilaisuuksissa.  Kesällä 2013 tulemme toimimaan HEIMO-hankkeen kanssa yhteistyössä ja suunnitelmissa on niinkin vaatimaton tavoite kuin lappeenrannan Vesitornin avaaminen yleisölle ja paikallisille kulttuuritoimijoille. HEIMO on Kiasman ja School of activismin yhteishanke, jota tukee opetus- ja kulttuuriministeriö. Lisää HEIMOSTA ja HOI SIEstä täällä: http://www.heimo.fi/heimo-lets-go/

Onko teillä jokin linjaus millaisia teoksia tai taiteilijoita galleriassa on esillä?
Taiteilijat valikoituvat avoimen näyttelyhaun kautta. Suosimme nuoria ja paikallisia taiteentekijöitä riippumatta taiteen alasta ja pyrimme mahdollisimman monipuoliseen tarjontaan tiloissamme. Peräänkuulutamme tuoretta näkemysta ja kannustamme ennakkoluulottmaan esillelaittoon - jopa tilan uudelleenrakentamiseen. 

Mikä näyttely on tällä hetkellä meneillään?
1.-30.6. Isolla puolella valokuvataiteilja Arttu Muukkosen Lappeenranta- näyttely, jossa on kuvattu rikkaita venäläisiä turisteja Lappeenrannassa sekä oranssin seinän pienoisnäyttelyssä Jaakko Siitosen ruoka-aiheinen valokuvakokonaisuus "64 päivää".

Mikä on seuraava näyttely?
Heinäkuussa tilan valtaa kuratoimani näyttely, jonka annista vastaa Huhtiniemessä 80-luvun lopulla syntyneiden nuorten miesten kaveriporukka, jonka kasvua ja omaehtoista luovaa tekemistä olen pari vuotta vanhempana mielenkiinnolla saanut vierestä seurata.


Galleria HOI SIE.
Koulukatu 27, sisäpihalla.
ma-ti suljettu, ke-su 12-16
https://www.facebook.com/GalleriaHOISIE

Kuvat: Galleria HOI SIE / Ville Silvennoinen